Varoitus: tiedossa hyvin pomppivaa ja keskeisistä asioista poikkeavaa tekstiä (itse asiassahan tässä ei ole edes mitään keskeistä asiaa)
Jos olisin reipas, ottaisin kameran käteen ja kuvailisin ostokset joita ei ole vielä tullut esiteltyä. Ei sillä että niissä mitään mielenkiintoista olisi, mutta kuitenkin. Onneksi kuitenkin olen laiska ja kirjoitan vain jotain kummaa tajunnanvirtatekstiä. Ilman kuvia (ehkä). Typot mahdollisia. Pointti epäselvä.
Viime viikkoina olen todella koukuttunut Pariisin kevääseen. Ihastuttavaa musiikkia. Sekä hauskoja lyriikkoja. Me likes. Jotenkin kun tätä kuuntelee niin tulee halu pukeutua ruutupaitoihin ja myssyihin/hattuihin. En ees tiedä miksi :D Btw, tällä hetkellä minulla on päällä ruutupaita ja myssy, mistäköhän johtuu... Jouduin tänään kaivamaan kaapista syyssaappaani, nyt tuli aivan lopullisesti sellainen olo että kesä on ohi :( Lämpömittarikin näytti alle +10, mitä ihmettä? Minne kesä katosi? Ilma on harmaa ja sateinen ja kylmä, en tykkää. Nyt olisi kival ähteä jonnekin etelän lämpöön makoilemaan merenrannalle. Sinne en kuitenkaan pääse, mutta tasan viikon päästä olisi lähtö Riikaan, jee! :) Vaihtoehtoina oli myös noita etelän kohteita, esim. Kreikka, Bulgaria ym. mutta päädyttiin sitten nyt kuitenkin kaupunkilomaan. Ja olen pitkään jo halunnut käydä Riikassa (vai onko se Riiassa, anygays..) joten siksikin tämä on kiva jutska. Toinen paikka missä haluaisin käydä on Vilna. Lisäksi Riika on lukemieni juttujen mukaan kenkäshoppaajan taivas, joten siellä saattaa käsittääkseni halvasta hintatasosta huolimatta olla lompakko kovilla :D Ihan mielenkiintoista myös päästä näkemään millainen tyyli ihmisillä sielläpäin on.
Jos joku on sattunut käymään Riikassa joskus, niin nyt olisi tasan oikea aika jaella matkavinkkejä sekä shoppauskohteita mihin EHDOTTOMASTI kannattaa tutustua! Arvostaisin suuresti.
Olen tässä myös harkinnut, että pitäisikö alkaa tunkemaan omiakin kuvia tänne. Ei siis mitään pärstäkuvia, mutta jotain tällaisia fiiliskuvia, vaatekuvia, yms kuvia. Ongelmana on vain se, että olen TOSI huono kameran edessä :D Takana ei mitään ongelmaa, mutta kun pitäisi itellä olla kameran edessä niin huhhuh. Jotenkin ei vaan osaa olla luonnollisesti, ilmeet on tyhmimmästä päästä, kaikki mättää. Antakaa nyt jotain neuvoja tähänkin, miten pysytä olemaan normaalisti kameran edessä? Olisi ihana olla sellainen tyyppi joka nauttii kuvattavana olemisesta, mutta kun ei. Aina kun joku vetäisee kameran esiin (jossain muualla kuin virallisemmissa juhlatilanteissa) niin meikä vetäisee kädet naaman eteen. Jes.
Viikonloppuna tuli järkkäiltyä olkkariki uuteen uskoon, nyt tämä jopa näyttää iha tilavalta. Ja nyt mulla katkesi ajatus ja pahasti :')
Ajattelin, että voisi tässä joskus jopa kirjoittaa jonkun ihan 'järkevänkin' postauksen. Mutta kattoo nyt mitä tässä saa aikaseksi vai saako mitään. Näihin tunnelmiin lopetellen siis, aivot jumitti nimittäin nyt ihan täydellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti