Aamulla heräilin mukavasti puhelimen pirinään, en jaksanut nousta ja jatkoin unia, jonka jälkeen heräsin aivan liian pian herätyskellon pirinään. Huoh. Toki olisin voinut nukkua niin pitkään kuin huvittaa (ah, vapaapäivät<3) mutta tavotteena oli lähteä ennen puoltapäivää kaupungille. MELKEIN pysyin tavoitteessa, pääsin lähtemään siinä puol yhden maissa. Sisältä päin ilma näytti ihanalta, mutta voi jumalauta mikä tuuli! Olin just kerrankin saanut hiukset oikeasti kivasti (ja se on ihme jos ne on minun omastaki mielestä kivasti...) mutta ulos päästyä ja muutaman metrin pyörällä polkaistua niin whuuum, ne oli ihan sekasin. Nice. Muuten oli kyllä aika perfecto päivä shoppailulle, tuuli viilensi mukavasti. Hirveästi oli vaan porukkaa liikkeellä, ei vieläkään ihan tajua että melko monilla on kesälomat..
Eniten tuli ostettua henkkamaukalta, sieltä kun löytyi aika maukkaita alennuksia. Muutamia löllöpaitoja, eikun hetkinen, nehän taiski kaikki olla löllöpaitoja :D Vannon nykyään löysien vaatteiden nimeen kun on vähän noita ylimääräisiä kiloja kertynyt. MyDoriksesta mukaan nappasin yli-ihanan Vilan ruututopin ja yhden tunikan jota olin jo aiemminkin kattellut, mutta nyt kun oli alennuksessa niin tottakai se sitten mukaan lähti. Kuviakin voisin harkita laittavani kunhan joskus saan ostettua kameraan pattereita, eli saattaapi mennä hetki.. :D Tuon isompia ei sitten tullut osteltua, paitsi ainiinjuu meikkivoide ja luomiväripaletti. Lumene Natural Coden Goddess-paletista löytyy täydellinen tummanruskea luomiväri kulmakarvoille. Edellinen on jo niiiiin hajalla ja palasina ja murusina ja meikkipussin pohjalla että oli jo aikakin ostaa uusi. Ja pääsen taas nauttimaan puhtaasta meikkipussista. Ärsyttää itseäkin tällaiset kuvattomat postaukset mutta ei nyt voi mitään kun ne patterit on finito.
Mitäs vielä. Joo tivoliin vois illasta suuntailla ehkä, sen verran hyvä ilma kuiteski on :) Ja sinne ei pyörällä mee kuin se viitisen minuuttia polkasta. Huomenna pitäis taas jaksaa töihin raahautua ja vielä iltavuoroon, eli piiiiitkä ilta tulossa.. Aika menee niin ihanan hitaasti töissä ollessa, pah. Vois jo olla ens viikon loppu, juhannuksen aikaan kolmen päivän vapaa tulossa. Niitä odotellessa siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti